keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Moottorin purku osa2

Moottorin purkuhommissa ja niiden osien koneistuksessa ollaan jo päästy siihen vaiheeseen, että moottori on jo kasattu takaisin moottoriksi! Tässä viellä pari juttua mitä jäi projektista uupumaan.

Venttiilien ja niiden vastapintojen työstämisen jälkeen oli vuorossa venttiilikannen höylääminen.

Venttiilikoppa asetettiin pöytään kiinni. Mittakellolla tarkistettiin, että koppa oli asennettu penkkiin kiinni suoraan, jotta höylääminen  tapahtuisi tasaisesti, eikä kansi menisi sen takia piloille. Sivuilla oli vivut josta sai liikuteltua pöytää ja sen nopeutta, pömpelin yläsivulla oli pyörä josta laskettiin terää ja etsittiin sopiva kohta josta aletaan lastuamaan. Homma kesti sinänsä aika kauan, lastuaminen tapahtui hitaasti mutta tarkasti, hieno kiiltävä ja tasainen pinta tuli.

Seuraavana oli vuorossa sylinterien hoonaus. Työvälineenä oli tuommoinen pora, jossa oli kiinni hoonaus kivi, jota pyöriteltiin sylinterissä. Hoonauksen, hiomisen, tarkoituksena on rikkoa hienoksi kulunut pinta, jotta voiteluaineet tarttuvat paremmin. (pahoittelen tosi huonoa kuvaa!!!)
Tämän jälkeen oltiinkin valmiita kasaamaan moottoria. Tutkittiin siinä männät ja niiden laakerit ja putsattiin ne. Mäntien asentamiseen oli ihan oma työkalunsa, jolla saatiin puristettua männänrenkaat, jotta männät sai sylinteriin. Männässä on yleensä kolme rengasta ja kahden ylimmän tehtävä on tiivistää männän ja sylinterin välinen tila, ja alimman renkaan tehtävä on siirtää öljyä.


Koska osat oli laitettu tarkkaan järjestykseen aika helposti saatiin kasailtua moottori. Venttiilien takaisin laittamisessa meinasi ehkä vähän palaa pinna, niiden pikkuisten laakerien takia. Oli tärkeää muistaa putsata kaikki kampiakselin ja muiden osien  laakerit, ne voivat vaurioitua pienestäkin hiekan murusesta joka sinne väliin joutuu. Oli myös hyvä muistaa voidella osia öljyllä, niiden liikkuvuuden ja suojaamisen parantamiseksi.

Oli varmaan jo kolmas moottori mitä purkasin, nyt jäi ehkä paljon enemmän ja yksityiskohtaisempaa tietoa päänuppiin.

Vaihtovirtalaturin toimintaan perehtyminen


Siinä laturi. Laturi koostuu roottorista, staattorista ja niiden käämeistä sekä jännitteensäätimestä.

Tässä laturin sakaranaparoottori. Roottorin keskellä on magnetointikäämi ja sen ympärillä sakaranavat. Sakaranavoista toinen puoli on N-magneettinen ja toinen puoli S- magneettinen, ne ovat limittäin ja aina jokatoinen on N ja jokatoinen on S, näiden välille syntyy magneettikenttä, tämä siksi, että magneettikentän suunta on pohjoisesta etelään, eli n->s. Sähkömagneetti eli roottori siis pyörii staattorin sisällä.

Tässä siis staattori jonka sisällä roottori sitten on. Staattorissa on kolme käämiä.

Tässä on jännitteen säädin. Se säätää roottorin magnetointivirtaa ja niin ollen magneettikentän voimakkuutta. Tässä olevien hiiliharjojen ja renkaiden kautta virta kuljetetaan roottorille. Roottorin magnetointivirtaa katkotaan, kun jännite pyrkii suuremmaksi kuin haluttu latausjännite.

Laturin tehtävähän on siis tuottaa auton sähköjärjestelmän tarvitseva sähkö ja ladata akkua.
Sen toiminta perustuu induktioilmiöön, jossa siis johdin leikkaa magneettikenttää tai magneettikenttä liikkuu siihen nähden. Yleensä vaihtovirtalaturissa jälkimmäinen.

Magneettivuota liikutetaan johtimen läpi--> Jännite indusoituu johtimeen.
Staattorista saatava teho on vaihtosähköä, joka on tasasuunnattava ennen sen päästämistä auton sähköjärjestelmään. Tasasuuntaus tapahtuu tasasuuntausdiodien avulla.

Starttimoottorin toimintaan perehtyminen

Perehdyimme tänään starttimoottorin toimintaan. Purimme starttimoottorin ja tutkailimme sen eri osakokonaisuuksia. Nimensä mukaisesti siis starttimoottori (käynnistysmoottori) "auttaa"otto- tai dieselmoottoria käynnistymään, ottomoottoria pyörittäen tarpeeksi nopeasti jotta syntyy oikeanlainen kaasuseos, dieselmoottorissa taas pitää saada aikaan paine jolla seos voi syttyä.

Starttimoottori koostuu kolmesta osakokonaisuudesta:
- solenoidi eli siirtorele
- hammaspyörä ja siirtolaitteet
- sähkömoottori

Solenoidia ohjataan virtalukon kautta, jolloin päävirta pääsee kulkemaan sähkömoottorille, solenoidin toinen tehtävä on siirtää siirtolaitteiston avulla startin hammaspyörä vauhtipyörän hammaskehälle.
Siirtolaitteisto varmistaa hammaspyörän kytkeytymisen ja irroittautumisen.
Sähkömoottori pyörittää moottoria sellaisella nopeudella jotta moottori voi käynnistyä.

Starttimoottori 

Tässä siis solenoidi, jonka vasemmassa päässä oleva kara liikkuu edestakas sulkien sen sisällä olevaa kytkintä. Eli kun virtalukosta käännetään avainta start- asentoon, solenoidin läpi kulkee virta, joka kulkeutuu solenoidin sisällä oleville molemmille käämeille, pitokäämille ja vetokäämille.

Tässä sähkömoottori , jonka oikeassa päässä näkyy hammasratas, sisempänä on siirtohaarukka joka työntää vapaakytkintä eli  Bendix-laitetta aiemmin mainitun solenoidin avulla vauhtipyörälle.Muuten se rakentuu sen läpi kulkevasta akselista, sitä ympäröivät käämilangat (ankkurikäämitys), keskellä näkyvät lamellilevyt, sekä vasemmassa päässä kommutaattori.

Tämän sisällä on siis edellisen kuvan magneettiankkuri/bendix-laite/hammastus- kokonaisuus. Pohjalla näkyy hiilet ja niiden jouset, kuppia ympäröi napakengät ja herätinkäämit.


 Starttimoottorin toimintaperiaate on aika yksinkertainen loppujen lopuksi, vaan pitänee vielä perehtyä tarkemmin asiaan, tätä kirjoittaessa meni suoraan sanottuna kaikki osat vähän sekaisin ja ilmeisesti niistä käytetään montaa erilaista nimitystä!


lauantai 23. marraskuuta 2013

Diesel tekniikka muistiinpanot

Diesel moottorin ja ottomoottorin merkittävimmät erot:
-Dieselmoottori ottaa niin paljon ilmaa kuin mekaanisesti on mahdollista(dieselmoottorissa ei kaasuläppää)
-Sytytystapa; dieselmoottorissa ei sytytystulppia, sytytys tapahtuu lämmön ja paineen avulla
-Polttoaineen ruiskutustapa; dieselmoottorissa seos ruiskutetaan suoraan palotilaan puristustahdin aikana

Common-rail-suoraruiskutustekniikka

Dieselmoottorit voidaan karkeasti jakaa esikammioruiskutusmoottoreihin ja suoraruiskutusmoottoreihin

Esikammioruiskutuksessa polttoneste ruiskutetaan esikammioon, jossa osa polttonesteestä syttyy. Loput palonesteestä puhalletaan palotilaan, palaminen tapahtuu suhteellisen hitaasti.
Hyötysuhde n.35%(hyötysuhde=paljonko polttoaineen energiasta saadaan tehoksi)
Alhaisempi huippupaine ja keveämpi rakenne.

Suoraruiskutusmenetelmässä polttoneste ruiskutetaan suoraan palotilaan, polttoneste höyrystyy ja palaminen alkaa koko seoksessa samanaikaisesti.
Hyötysuhde on erittäin korkea;n.45%,muita ominaisuuksia; taloudellisuus, ympäristönsuojelu, kova moottorin ääni (kone nakuttaa koska, seos syttyy ja paine kasvaa nopeasti), massiivinen rakenne.
Suoraruiskutus menetelmät: riviruiskutuspumppu, jakajaruiskutuspumppu jossa magneettiventtiili, yksikköpumppuruiskutusjärjestelmät (PDE,PLD), yhteispaineruiskutus Common-Rail

Kierto ruiskutusjärjestelmässä: Tulo; polttonestesäiliöstä ruiskutusjärjestelmään,Paluu; ruiskutusjärjestelmästä polttonestesäiliöön, Kierto; komponenttien jäähdytys ja voitelu

Polttonestekierron tehtävät:
Polttonestesäiliö- polttonesteen varastointi
Polttonestesuodatin- polttonesteen puhdistus
Polttonesteen siirtopumppu- polttonesteen siirto polttonestesäiliöstä korkeapainepumpulle
Sähköinen pysäytysventtiili(joissain autoissa)- polttonesteen saannin keskeytys
Korkeapainepumppu- polttonesteen korkeapaineen muodostaminen
Rail-putki- polttonesteen varaaminen korkeapaineisena
Rail-putken painetunnistin- polttonesteen paineen mittaus
Paineensäätöventtiili- polttonesteen paineensäätö
Ruiskutussuuttimen tehtävä- ruiskuttaa polttoneste
Polttonesteen jäähdytin- polttonesteen jäähdytys
Polttonesteen esilämmitysventtiili(joissain autoissa)- lämmittää vähän polttonestettä



perjantai 8. marraskuuta 2013

Koneistusta

Tänään jatkettiin moottorin osien ja niiden koneistuksen parissa. Oli kyllä semmosta hommaa mistä nautin!Oltiin aiemmin hiekkapuhallettu venttiilit puhtaiksi, ja nyt jatkoimme niiden parissa.

Tällä koneella lähdettiin hiomaan venttiilien pyöreän osan reunaa. Ventiili asetettiin tukevasti kiinni koneeseen, kone päälle ja oikean puolen vivulla lähdettiin viemään hiontakiveä lähemmäs venttiiliä, niin että venttiili jää ns. kiven taakse, tämän jälkeen vasemman puoleisella vivulla alettiin työntää venttiiliä lähemmäs kiveä,näin vuorotellen niin kauan, että oikea kohta löytyy. Korvakuulolla huomasi milloin hiominen tapahtui oikein, kiven vipua piti liikutella koko ajan, ettei se tee uria reunan pintaan. Kun reuna oli hyvä, vedettiin ventiiliä pois päin ja siinä se!

Kaikki koneistetut venttiilit.

Tuollaisella "viivaimella" tarkistettiin oliko venttiilikopan kansi suora.

Kun venttiilit oli koneistettu, myös venttiilikopasta piti niiden vastapinta koneistaa.

Tässä Mira-penkissä tapahtui vastapinnan koneistus. Venttiilikoppa asennettiin pöytään tukevasti kiinni, jotta se ei työstön aikana liiku.

Aluksi piti valita reiälle oikean kokoinen terä, ja oikea kulmakin terälle piti asettaa (meni kyllä vähän ohi miten se tapahtui!). Tämän jälkeen varsi työnnettiin venttiiliin aukkoon ja laite on ns. kiinni kopassa. Vasemmassa yläkulmassa näkyy boksi, joka kertoi milloin piti mitäkin tehdä. Aluksi painettiin napista, ja kone keskitti itsensä, keskityksen jälkeen lukittiin vipu. Nappia painettiin uudestaan ja kone keskitti itsensä kai venttiilikoppaan nähden, taas lukittiin vipu. Tämän jälkeen pyöriteltiin terää, ja katsottiin oikea kohta josta voidaan alkaa työstämään. Päälle liitettiin kone jolla terä lähti pyörimään(en taas muista nimeä ?) Pistettiin terä pyörimään ja hiottiin pinnasta tarpeeksi pois. Seuraavan kimppuun ja sama uudestaan :)

Siinä puhtoiset reunat.

Koneessa oli myös imulaite, jolla pystyi alipaineen avulla testaamaan pintojen tiiviyden(siis kun venttiilit paikallaan)ja mittari kertoi oliko hyvä vai ei. Ainakin eka pari meni vihreän puolelle! Tästä jatketaan sitten taas ensi viikolla.

torstai 7. marraskuuta 2013

Moottorin purku

Alettiin viime viikolla purkaa toyotan 4E-FE moottoria. Samalla kertautuu mieleen moottorin osat ja niiden tehtävät ja myöhemmin viritellään moottori. Tässä mitä ollaan tähän mennessä tehty!

Ihan alkuun lähdettiin purkamaan vaihteistoa irti, imusarja, laturi, kytkinlevy..ja sitten kuvassa olevassa vaiheessa piti tarkistaa jakopään jako ja pistää merkit muistiin jotta moottoria kasatessa muistaa kuinka ne on kohdillaan.
Seuraavaksi teimme ohivuotomittauksen:

Tämän jälkeen jatkettiin purkamista järjestelmällisesti ja osat pistettiin talteen järjestykseen.
Tarkka järjestys!

Tämä kone painoi venttiilien jousia alaspäin, samalla paikaltaan lähti pienet osat jotka noukittiin talteen magneetilla.

Kaikki venttiilit irrotettuna ja niiden osat.


Koko venttilikoppahan kävi konepesussa, seuraavana oli vuorossa venttiilien putsaaminen. Venttiilien littanan pään reunat pitää hioa, mutta ennen sitä venttiilit piti putsata noesta, pääsimme hiekkapuhaltamaan ne.
Hiekkapuhallus masiinaa, säiliössä on siis semmoista pienta metalli mujua, ei nimensä mukaisesti hiekkaa. Punaisen säiliön pitää olla täynnä jotta puhaltaminen onnistuu.

Toisesta päästä avattiin luukku, jota kautta venttiilit pistettiin sisälle. Luukku kiinni ja masiina päälle. Sitten kädet työnnettiim noihin keltaisiin muovihanskoihin : D Sisällä on putki josta tulee paineella mujua, ja jalalla poljettiin. Paljon mitään ei oikein tosta lasin läpi nää mitä teki, mutta kyllä se ihan hyvin meni loppujen lopuksi!

Likainen ja putsattu venttiili, varsia ei saa hiekkapuhaltaa, joten suojattiin ne teipillä (mutta parempi ratkasu kuulemma olis muoviputken pätkä tohon päälle,mutta onnistu noinkin :D)

Seuraavaksi päästään siis hiomaan, siitä sitten lisää juttua.

Moottorinohjaus muistiinpanot

Moottorinohjainlaite vastaanottaa antureilta signaaleja.
 Suihkutusjärjestelmän tehtävä on suihkuttaa seos sylinteriin oikealla hetkellä.
Sytytysjärjestelmän tehtävä moottorissa;sovittaa sytytysjännitteen ja sytytyshetken syötettyyn seokseen.

Moottorinohjainlaitteen suorittamat tehtävät;
Moottorinohjainlaite muuttaa kuljettajan viestittämän kuormituspyynnön toiminnoiksi(osakuormitus, täysikuormitus), sovitus ulkoisiin olosuhteisiin (lämpötila,ilmanpaine), esiintyvien vikojen diagnosointi ja tallennus(vikakoodit).

Tunnistimet
Moottorinohjainlaitteen pakolliset tiedot mitkä sen pitää saada:
-Moottorin sisään imettävän ilman massa (kuumakalvo-ilmanmassanmittain,johon integroitu imuilman
 lämpötunnistin)
-Imuilman lämpötilamittaus
-Kaasuläpän asentosignaali
-Nokka-akselin ja kampiakselin asentotunnistin
-Lambdatunnistimet(happitunnistin pakoputkessa, toinen mittaa toimiiko katalysaattori)
-Nakutustunnistin tarkkailee, että sytytyshetki ei ole liian aikainen

*Kuumakalvo-ilmamassanmittaimen tehtävä on: kuumakalvon jäähdytys virtausilman avulla, ilmamassan laskemnen vaikuttavan jännitteen avulla
*Imusarjan paine: Alipaine ja suihkutuspaine summautuvat, moottorinohjaus tasaa vaikutuksen lyhyempien suihkutusventtiilien aukiolojen aikana.
*Kaasuläpän tunnistin ilmaisee kuormitustiloja, tyhjäkäynti
*Kampiakselin asentotunnistin tehtävä; moottorin kierrosluvun mittaus, sytytyshetken, suihkutushetken ja suihkutuksen keston optimointi.
*Nokka-akselin tunnistimen tehtävä ; suihkutushetken ja sytytyshetken synkronointi kaasunvaihtotyöhön.
 *Nakutustunnistimen tehtävä on mitata sylinterin tärinät

Käyttölaitteet

-Kaasuläpän säädinosa : Mitä suurempi ilmamäärä, sitä enemmän bensiiniä lisätään.
-Suihkutusventtiili: suihkutushetken ja sytytyshetken synkronointi
-Sytytyspuola ja sytytystulppa;sytytyshetki,jännite,kipinän palon kesto. Mitä korkeampi kierrosluku, sitä aiempi sytytyshetki (ennen yläkuolokohtaa).




sunnuntai 27. lokakuuta 2013

X-treme car show 2013 mietteet

Kuten aikasemmin mainitsin, osallistuttiin Tredun asentajakillan ja pintakillan kanssa x-treme car show:hun. Perjantaina 25pvä mentiin aamusta kouluun pakkaamaan kamat kasaan ja laittamaan autot valmiiksi messuja varten, kun kaikki oli valmista matkasimme pirkkahallille purkamaan kamat ja laittamaan messuosastoa kuntoon. Itse olin messuilla paikalla eilen. Meidän fiestaan tehtiin mm.alustasarjan asentamista, ja esiteltiin mitä ollaan autoon tehty, mitä tullaan tekemään ja millätavoin opiskelemme.
 Paikalla oli myös ruotsista tullut Tidaholmin ammattikoulun asentajaporukka ja heidän hieno hot rod auto!
Maalipuoli oli myös mukana, ja kävin vähäsen kokeilemassa kynäruisku maalausta, aika helpolta se vaikutti, jos olis vielä ajan kanssa saanut tehdä, ja myös ajatus siitä että kävisi vielä maalipuolen tulevaisuudessa vahvistui taas pikkasen :)
Tänään oltiin myös voitettu x-treme car show:n 1.projektipalkinto,hyvä me!
Kyllä lisää motivaatiota koulun käyntiin nämä meidän projektit ja tapahtumat ja se että päästään toteuttamaan itseämme ja ideoimaan ja kehittämään kaikkea uutta.
Tässä muutama kuvanen, näillä messuilla ei ollut niin paljon autoja jotka minua kiinnostavat, mutta ihan hienojakin löytyi.Puhelin kuvia,joten pahoittelen laatua:D


Siinä meidän fiestaa, täälä hetkellä sitä kevennetään ja asennellaan turvakaaria ja värikin muuttuu lähiaikoina, hyvä siitä vielä tulee!
Tässä siis ruotsin opiskelijoiden hotrod, en meinannut saada silmiä irti siitä, kyllä oli niin hienoa jälkeä!
Sisällä oleva nyrkkirauta yksityiskohta pisti silmään :)
Hienot liekit
Löytyihän se tuttavan celica sieltä:)


Oli valoa ja ääntä
Tää oli aika söpö, vaikka vähän väärän sävynen vaalenpunanen mun mieleen ;D
uuh!

torstai 24. lokakuuta 2013

Ilmastointilaite huolto

Menneillä viikoilla ollaan mm.käyty koulutus ja tukesin määräämät kokeet ilmastointilaitteen huollosta ja nyt päästiin tekemään se luokkatoverin nissan:iin.

Tässä on ilmastointihuoltolaite. Sen sininen ja punainen liitin laitettiin kiinni auton ilmastoinnin huoltoliittimiin, toinen liitin on korkeapaine puolella ja toinen matalapaine puolella.
Siellä piuhat kiinni huoltoliittimissä.
Kun liittimet on hyvin kiinni, laitetaan masiina päälle, näppäillään mm.auton rekisterinumero ja kylmä-aineen täyttömäärä. Tämän jälkeen laite poistaa paineet ja kylmä-aineen jäämät, ja sitten ilmoittaa paljon tuli pois. Sen jälkeen laitettiin alipaineistus päälle, joka kesti 18minuuttia ja laite piippasi. Kuitenkin laite ilmoitti että alipaineistus ei onnistunut, kokeiltiin uudestaan missä meni vähemman aikaa, mutta samaa herjasi, tämä tarkoittaa siis sitä, että laitteessa on vuoto.

Haettiin varastosta pakki jossa oli violetti uv-taskulamppu ja keltaiset lasit, tällä yhdistelmällä pitäisi nähdä vuoto kohta vihertävänä. Vuoto löytyikin, nostettiin auto vielä nosturille jotta pääsi paremmin katsomaan pohjasta. Haettiin vielä typpi pullo, että päästiin näkemään kuinka sillä vuodon etsiminen toimii.
Typpi pullo kiinnitettiin huoltoliittimeen. Pullo avattiin ja oikealta puolelta pystyi säätelemään millä paineella typpeä tulee. Vuoto kohta suhisi ja näkyi selvästi kun typpi sauhusi vuotokohdasta ulos. Vuoto oli jossain pienessä putkessa ja ilmeisesti vaihdettavissa.
 Oli ihan kiva työ,harmi ettei loppuun asti päästy huollossa, mutta sai ainakin kokeilla vuotokohdan etsimistä. Ilmastointihuollossa varsin suotavaa on hanskojen ja suojalasien käyttö, kylmä-aineet ovat vaarallisia terveydelle,iholle ja voivat saada pahaa jälkeä aikaan!


tiistai 22. lokakuuta 2013

X-treme Car Show Tampere

Ensi viikonloppuna 26-27.10 lähdetään taas joukolla automessuille! Meitä lähtee meidän asentajakilta ykköset ja kakkoset ja muita. Viime keväänähän käytiin Hot rod messuilla fiestan kanssa. Täältä löytyy meidän asentajakillasta ja fiesta-projektista ynnämuusta tietoa, jos en aikaisemmin ole maininnut!
http://asentajakilta.wikispaces.com/

Ja tässä linkki messujen sivuille!
http://www.x-treme.fi/

Nähdään!

Käyntihäiriöinen Mazda

Pari viikkoa sitten saatiin käyntihäiriöinen mazda pohdittavaksi.

Itse en autoa ole paljon ajellut tai kuskin paikalla istunut,joten ei mieleeni juolahtanut käyntihäiriön syy ; tyhjäkäynnin kierrokset nousivat yli 1500rpm ja normaalisti ne pyörii siinä tuhannen alapuolella. Lähdettiin konepellin alta etsimään kaasutinta, toimiiko kaasuläppä ja kaikki sen muut osat.


Jouduttiin purkamaan taas aika paljon tieltä, muovisuojuksia, tuulilasinpyyhkimet yms. että päästiin vähän paremmin kaasuttimeen käsiksi. Sieltä se kuitenkin löytyi ja lähti jopa irtikin!

Tässä kaasutin. Mitattiin yleismittarilla kaasuläpän asentotunnistimesta resistanssit, ja asentotunnistin kyllä toimi, samalla piti liikuttaa sitä osaa jossa kaasuvaijeri on kiinni, löytyi resistanssi. Seuraavaksi purettiin kaasutinta vähän.
Tämä otettiin irti, lisäilmaluistin. Se oli aika jäykässä kunnossa, ja veikkailtiin että vika voisi johtua siitä. Puhdistettiin se ja kaasutin muutenkin kokonaan ja voideltiin luistin. 
Tämän jälkeen asennettiin kaasutin paikoilleen ja osat kiinni ja pistettiin auto käyntiin. Vika ei lähtenyt näillä toimenpiteillä. Vika olikin sitten kaasuvaijerissa, sitä kun näpräsi auton ollessa käynnissä, auton sai jopa sammumaan ja käynti oli ihan mitä sattui. Lähdettiin purkamaan kaasuvaijeria, että sen sai kokonaisuudessaan käsiin.
Saatiin kaasuvaijeri irti, parilla mutterilla oli kiinni mutta taas niin ilkeässä paikassa. Tutkittiin vaijeria, kokeiltiin miten se liikkuu ja pohdittiin miten sitä mm.voisi kiristää. Joku osa vaijerissa oli, mutta sitä avaamalla vaijerin jousi vain levisi isommaksi ja siitä mitään hyötyä ollut, paitsi luultavasti siinä kohtaa jos haluaisi purkaa koko vaijerin pois. Voideltiin vaijeri kunnolla ja pistettiin takaisin paikoilleen.
Vaijeri ei vieläkään ollut hyvä. Mutta myöhemmin opettaja kertoi, että sieltä oli pieni ruuvi löytynyt josta sai säädettyä vaijeria. Käynnisteltiin siinä autoa ja niin näytti tyhjäkäyntikierrokset menevän alle tonnin!
Työ oli taas aika haastava, paljon piti pohdiskella ja työskennellä vaikeissa asennoissa, mutta tulipahan taas paljon uutta tietoa!:)